Svenska
English
Polski
Čeština
Slovenčina
Norsk
Dansk
Kiljukotka
Clanga clanga
Tunnista kiljukotka äänestä tai kuvasta ja merkitse havaintosi muistiin Lintupassilla.
Kiljukotka on itäinen, pitkän matkan muuttava petolintu, jonka levinneisyys ulottuu Euroopan itäosista Venäjälle, Mongolian pohjoisosiin ja Kiinan koillisosiin; tärkeimmät talvehtimisalueet sijaitsevat Lähi-idässä ja Aasian eteläosissa. Laajasta levinneisyydestä huolimatta laji on harvalukuinen, maailmankannan on arvioitu olevan vain muutaman tuhannen pesivän parin suuruinen, ja se on luokiteltu maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi. Suomessa kiljukotka on säännöllinen harhailija ja satunnaispesijä; maastamme tunnetaan vain muutamia kymmeniä pesähavaintoja ja laji on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.
Tiesitkö tätä?
- Itä-Euroopan pesimäalueilla kiljukotka risteytyy lähilajin, pikkukiljukotkan, kanssa.
- Maailmankanta on arviolta vain muutaman tuhannen pesivän parin suuruinen.
Tietoa lajista
Tuntomerkit
Suuri, hyvin tummanruskea tai lähes musta kotka. Nuorilla linnuilla siiven peitinhöyhenissä on suuret valkoiset pisaratäplät. Pitkiltä etäisyyksiltä erittäin vaikea erottaa pikkukiljukotkasta, ja lajit voivat myös risteytyä, mikä lisää määrityshaastetta.
Heimo
haukat
Koko
Hyvin iso (joutsen)
Värit
ruskea, musta, valkoinen, keltainen
Elinympäristön kuvaus
Suosii kosteita elinympäristöjä: jokivarsia sekä soita, järvien ja lampien reunoja, joita ympäröi metsä; pesii erityisesti tulvatasangoilla. Muutolla ja talvella hakeutuu samankaltaisiin kosteikkoihin, mutta sitä tavataan myös kuivilla savannimaisilla tasangoilla.
Ruokavalio
Tilaisuuden mukaan monipuolista: haaskoja, pieniä nisäkkäitä (etenkin jyrsijöitä), sammakoita ja erilaisia pienempiä lintuja (erityisesti vesilintuja), satunnaisesti myös matelijoita, kaloja ja hyönteisiä.
Käyttäytyminen
Pitkän matkan muuttaja ja opportunistinen saalistaja, joka liitelee piilopaikoiltaan matalalla kosteikkojen ja vetisten peltojen yllä napaten saaliin. Pesii risupesiin suurissa puissa ja munii 1–2 munaa; yleensä vain vahvempi poikanen selviää lentokykyiseksi. Naaras hautoo ja hoivaa poikasia, koiras huolehtii pääosin saalistuksesta. Suomessa laji havaitaan pääsääntöisesti syksyisin elokuun lopulta lokakuun lopulle; kevät- ja kesähavainnot ovat satunnaisia.
Lähteet
Kuva: Koshy Koshy, CC BY 2.0 https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Aquila clanga from Tal Chapar Wildlife Sanctuary.jpg
Teksti: FinBIF species descriptions, CC BY 4.0 https://laji.fi/taxon/MX.26723
