Mustalintu

Mustalintu

Melanitta nigra

Tunnista mustalintu äänestä tai kuvasta ja merkitse havaintosi muistiin Lintupassilla.

  • Lataa App Storesta
  • Lataa se Google Playsta
Yleisyys: Melko harvinainen

Mustalintu on pohjoisen Euraasian pesimälaji, jonka levinneisyys ulottuu Fennoskandian pohjoisosista Siperian keskiosiin. Se pesii havumetsävyöhykkeen sekä puuttoman tundran järvillä ja lampareilla ja talvehtii merialueilla. Suomessa mustalintu pesii lähinnä Oulun seudun pohjoispuolella ja on läpimuuttajana koko maassa, erityisen runsaana Suomenlahdella toukokuun kevätarktikan aikaan. Laji on merialueillamme myös säännöllinen talvehtija, ja talvikanta on talven ankaruudesta riippuen noin 500–1 000 yksilöä.

Tiesitkö tätä?

  • Parhaina kevätpäivinä Hankoniemen kärjeltä voi seurata useiden tuhansien mustalintujen päivämuuttoa.
  • Haliaksella mustalinnun kevätmuutto on aikaistunut seurantajakson aikana keskimäärin kymmenellä vuorokaudella.

Ääntely

Ääni

Tietoa lajista

Tuntomerkit

Keskikokoinen musta sorsalintu. Koiras on kauttaaltaan musta, ja lennossa sen vaaleammat käsisulat erottuvat; nokassa on keskellä keltainen alue ja pieni kyhmy. Naaras on likaisenruskea, niska ja päälaki tummemmat ja posket vaaleammat; nokka on kokotumma ilman kyhmyä. Nuoret muistuttavat naarasta, mutta ovat ruskeampia ja vatsapuolelta vaaleampia.

Heimo

sorsat

Koko

Iso (varis)

Värit

musta, keltainen

Elinympäristön kuvaus

Pesii järvillä ja lampareilla havumetsävyöhykkeellä sekä puuttomalla tundralla; muuttoaikoina ja talvella oleskelee merialueilla.

Ruokavalio

Pääasiassa nilviäisiä ja hyönteisiä, erityisesti vesihyönteisten toukkia; lisäksi erilaisia vesikasveja ja toisinaan myös marjoja.

Käyttäytyminen

Muuttolintu, joka talvehtii merellä ja muuttaa keväällä suurina parvina arktisille pesimäalueilleen. Muuton ajoittuminen on pitkällä aikavälillä aikaistunut keväällä. Suomessa kevätmuutto alkaa maalis–huhtikuun vaihteessa ja huipentuu toukokuun alkupuoliskolla; syysmuuttoa havaitaan elokuulta lokakuulle, ja parhaat muuttopäivät sijoittuvat syys–lokakuun vaihteeseen.

Lähteet

Tutustu myös