Nokikana

Nokikana

Fulica atra

Tunnista nokikana äänestä tai kuvasta ja merkitse havaintosi muistiin Lintupassilla.

  • Lataa App Storesta
  • Lataa se Google Playsta
Yleisyys: Melko harvinainen

Rehevillä järvillä ja merenlahdilla viihtyvä nokikana on elintavoiltaan lähisukulaisiaan rantakanoja sorsamaisempi: se etsii valtaosan ravinnostaan sukeltamalla ja liikkuu mieluiten uimalla. Levinneisyys ulottuu Azoreilta ja Kanariansaarilta Euroopan ja Pohjois-Afrikan kautta pitkälle Aasian itäosiin Japaniin ja kaakossa Australaasiaan asti. Maailmanlaajuisesti nokikanaa pidetään elinvoimaisena, mutta monin paikoin sitä ovat taantuneet vesistöjen liikarehevöitymisen aiheuttama veden samentuminen ja pohjakasvillisuuden väheneminen, särkikalakantojen runsastuminen sekä naurulokkiyhdyskuntien väheneminen. Nokikana on Suomen rantakanoista runsain. Suomessa levinneisyys ulottuu Oulun korkeudelle, mutta sisämaassa on laajoja alueita, joilta sopivat pesimäbiotoopit puuttuvat. Suomalaiset nokikanat muuttavat talvehtimaan laajalle alueelle läntiseen Eurooppaan, mutta osa talvehtii säännöllisesti sulapaikoilla. Laji runsastui vesistöjen rehevöitymisen seurauksena 1970-luvun lopulle, mutta on sittemmin taantunut niin, että vuonna 2015 se siirrettiin suoraan elinvoimaisista erittäin uhanalaisiin.

Tiesitkö tätä?

  • Nokikana levittäytyi Suomeen vasta 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja ensipesintä varmistettiin 1870-luvulla.
  • Nokikanaa metsästetään yleisesti ympäri Eurooppaa, ja ulkomaisten rengaslöytöjen yleisin löytötila on metsästyksen yhteydessä ammuttu.

Ääntely

Kutsu
Lentoääni
Varoitusääni

Tietoa lajista

Tuntomerkit

Harmahtavanmusta lintu, jolla on selvästi valkoinen nokka ja otsakilpi; lennossa siiven takareunassa näkyy kapea valkoinen juova. Nuori on vaaleampi ja sen nokka on harmaa; leveät liuskamaiset varpaat erottuvat lähietäisyydeltä.

Heimo

rantakanat

Koko

Iso (varis)

Värit

musta, harmaa, valkoinen

Elinympäristön kuvaus

Viihtyy rehevillä järvillä ja merenlahdilla.

Ruokavalio

Sekasyöjä, joka käyttää ravinnokseen vesikasvillisuutta ja leviä sekä siemeniä ja hedelmiä, mutta myös veden selkärangattomia ja muita pieniä eläimiä ja ajoittain muiden vesilintujen munia; valtaosa ravinnosta etsitään sukeltamalla.

Käyttäytyminen

Etsii valtaosan ravinnostaan sukeltamalla ja liikkuu mieluiten uimalla. Pohjoiset kannat ovat pääosin muuttolintuja, mutta osa jää sopiville sulapaikoille talvehtimaan; muuttoa tapahtuu myös yöllä. Ankarat talvet aiheuttavat suuria vuosivaihteluita.

Lähteet

Tutustu myös