
Harmaahaikara
Ardea cinerea
Harmaahaikara pesii läpi Euraasian lauhkean vyöhykkeen ja myös Afrikassa aina Etelä-Afrikkaan saakka. Laji on osittaismuuttaja: osa pohjoisista linnuista yrittää talvehtia pesimäalueilla, osa muuttaa Länsi-Eurooppaan ja Afrikkaan. Suomessa laji on levinneisyytensä pohjoisrajalla ja melko uusi tulokas: ensipesinnät varmistettiin 1920-luvulla, minkä jälkeen kanta on kasvanut huomattavasti ja pesintää on jo Perämerellä, painottuen silti lounaaseen.
Tiesitkö tätä?
- Suomessa harmaahaikaran kevätmuutto on aikaistunut noin kahdella viikolla.
- Rengastusten perusteella suomalaiset harmaahaikarat talvehtivat pääosin Länsi- ja Keski-Euroopassa, mutta löytöjä on tehty myös Marokosta ja Malista.
Ääntely
Tietoa lajista
Tuntomerkit
Suurikokoinen, pääosin harmaa haikara, jolla on valkoinen pää ja selvästi erottuva musta juova silmän yltä taakse kaartuvaksi töyhdöksi. Pitkät jalat ja oranssinkeltainen, pitkä nokka. Ääni on käheä rääkäisy. Lentää kaula koukussa, mikä erottaa sen kurjesta, joka lentää kaula suorana.
Heimo
haikarat
Koko
Hyvin iso (joutsen)
Värit
harmaa, valkoinen, musta, keltainen, oranssi
Elinympäristön kuvaus
Suosii matalia vesialueita ja tavataan sekä makeissa vesissä että murtovesissä ja merialueilla. Pesii yleensä puissa, usein yhdyskunnissa, joten pesimäalueilla on tyypillisesti isoja puita veden läheisyydessä.
Ruokavalio
Syö pääasiassa kaloja, mutta käyttää tilaisuuden mukaan myös sammakkoeläimiä, matelijoita, lintujen poikasia, rapuja ja pieniä nisäkkäitä. Saalistaa usein seisomalla matalassa vedessä liikkumatta ja iskemällä nopeasti varomattomaan saaliiseen.
Käyttäytyminen
Osittaismuuttaja. Nuoret linnut levittäytyvät itsenäistyttyään usein aluksi pohjoiseen ennen siirtymistään talvialueille. Pesii yleensä puissa, usein yhdyskunnissa. Haliaksella ensimmäiset kevätmuuttajat nähdään yleensä maaliskuun alussa, huippu ajoittuu maaliskuun lopulta toukokuun alkuun, ja kesäkuun alussa muutto hiipuu. Itsenäistyneitä nuoria alkaa näkyä kesäkuun lopulta, huipun sijoittuessa heinäkuun puoliväliin. Syksyllä levähtäjät ja muuttajat vähenevät tasaisesti syys–lokakuun taitteeseen ja nopeasti sen jälkeen; pieniä määriä yrittää talvehtia Hangon vesillä, mutta kylminä talvina ne katoavat etelään tai menehtyvät.
Lähteet
Kuva: Alexis Lours, CC BY 4.0 https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Grey heron 2022 03 18 01.jpg
Ääni: Benoît Van Hecke, XC531166, CC BY-SA 4.0 https://xeno-canto.org/531166
Ääni: Sonothèque ADVL, XC823689, CC0 1.0 https://xeno-canto.org/823689
Teksti: FinBIF species descriptions, CC BY 4.0 https://laji.fi/taxon/MX.26094
